Erityisluokanopettaja, Rautavaaran kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 8.5.2024
  • Hae viimeistään 10.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme Rautavaaran yhtenäiskouluun

ERITYISLUOKANOPETTAJAA

Kyseessä on vakituinen virkasuhde 1.8.2024 lukien.

Rautavaaran yhtenäiskoulu ja lukio ovat noin 160 oppilaan ja 30 työntekijän kokonaisuus. Koulukeskuksella toimii perusopetuksen ja lukion lisäksi myös esikoulu.

Tehtävässä opetat pienryhmää, jossa voi olla oppilaita luokka-asteilta 1-9. Tehtävän painotus on yläkoulun pienryhmäopetuksessa. Opetustunteja tehtävässä on 26 vvt ja lisäksi korvaamme 1vvt pedagogisiin asiakirjoihin liittyvästä työstä. Etsimme avoinna olevaan tehtävään oppilaslähtöistä ammattilaista ja hyvää työkaveria joukkoomme. Edellytämme valittavalta henkilöltä hyviä yhteistyötaitoja, ratkaisukeskeisyyttä sekä rauhallista ja ymmärtävää kasvatusotetta. Toivomme sinun olevan kehittymishaluinen sekä halukas kehittämään koulun käytäntöjä yhdessä muun opetushenkilöstön kanssa opetussuunnitelman hengessä.

Edellytämme sinulta opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetyn asetuksen (986/1998) mukaista erityisluokanopettajan kelpoisuutta. Valinnassa painotamme pätevyyden lisäksi kokemusta erityisluokanopettajana tai erityisopettajana toimimisesta peruskoulussa sekä tietämystä vuosiluokkiin sitomattomasta sekä painopistealueittaisesta opetuksesta.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja palvelussuhteen edot ovat kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaiset (hinnoittelutunnus 40304012). Tehtävästä maksetaan lisäksi 98,80€/kk suuruista TVA-lisää.

Hakuaikaa on jatkettu 10.6.2024 klo 16 asti. Ensimmäisellä hakukerralla tulleet hakemukset otetaan haussa huomioon. Mahdolliset haastattelut järjestetään 17.6.2024.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/589449/fi_FI